DSC02782.jpg

TAKAISIN ELÄMÄÄN
Yksilöllinen tuki rikosseuraamusasiakkaille


USM on vuodesta 2014 tarjonnut etsivää tukitoimintaa ruotsinkielisille ja kaksikielisille rikosseuraamusasiakkaille. Toiminnan vastaava ohjaaja käy vankiloissa ympäri maata tapaamassa asiakkaita sekä tekee yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen, poliisin ja muiden toimijoiden kanssa jotka tapaavat rikosseuraamusasiakkaita. Tavoitteena on tukea asiakasta päihteettömään ja rikoksettomaan elämäntyyliin. 

Tillbaka till livet alkoi projektina vuonna 2014. Vuodesta 2018 toiminta on vakiintunut STEA:n jatkuvan rahoituksen avulla. Toiminnan tavoitteena on tarjota tukea ja tietoa ruotsinkielisille ja kaksikielisille rikosseuraamusasiakkaille omalla äidinkielellään, läpi koko oikeusprosessin ja erityisesti vankilatuomiota suorittaville. Haluamme tiivistää RISE:n ja päihdehuollon yhteistyötä. 

Tarjoamme asiakkaalle motivoivia tukikeskusteluja ja apua käytännön asioissa. Toiminnan ohjaaja on terveysalan ammattilainen jota sitoo vaitiolovelvollisuus. Asiakas, hänen omaisensa tai työntekijä voi ottaa yhteyttä ohjaajan riippumatta miten pitkälle oikeusprosessi on edennyt, ohjaaja voi olla tukena putkasta aina vapautumisen jälkeen. Ohjaajamme työalueena on koko Suomi ja meillä on yhteistyösopimukset olemassa melkein kaikkien Etelä- ja Länsi-Suomen rikosseuraamusalueiden vankilojen kanssa. Toiminta on maksuton sekä asiakkaalle, että yhteistyökumppaneille!

TARJOAMME

  • Tukihenkilön syytetylle oikeudenkäynnin aikana

  • Yhteistyötä rangaistusajan suunnittelussa

  • Paikan suorittaa yhdyskuntapalvelua (Maalahdessa)

  • Motivoivia päihdekeskusteluja siviilirangaistusten yhteydessä ja tueksi

  • Mahdollisuus suorittaa valvontarangaistusta yhdistyksen tukiasumisyksikössä (Maalahdessa)

  • Säännölliset, yksilölliset tukikeskustelut vankiloissa ympäri maata

  • Rangaistusajan kuntoutusta yhteistyössä Pixneklinikan kanssa (Maalahdessa)

  • Mahdollisuus suorittaa valvottua koevapautta tukiasumisyksikössä (Maalahdessa)

  • Mahdollisuus osallistua yhdistyksen päivittäiseen ryhmätoimintaan esim. valvotun koevapauden toimintavelvoitteen täyttämiseksi, vaikka asiakas ei asuisi tukiasumisyksikössä (Maalahdessa)

  • Yhteistyötä vapautumissuunnitelman teossa

  • Tukikeskusteluja tai muita tukitoimintoja vapautumisen jälkeen

  • Ohjaaja kirjoittaa myös lausuntoja, liittyen esim. hoidon tarpeen arviointiin

  • Yhdistyksemme tarjoaa myös luentoja ja koulutuksia liittyen rikoksettomaan elämäntyyliin